Neuvolakuulumisia ja allekirjoittaneen stressailua

Eilen käytiin siis neuvolassa ja tavattiin ensimmäistä kertaa meidän "oma neuvolatäti", ensimmäisellä kerralla kun oli paikalla joku sijainen.

Kaikki vaikutti olevan oikein hyvin, verenpaineet oli kohdillaan ja painokin noussut mitättömän kilon verran, mihin lie kaikki syömäni munkit ovat menneet...?
Sydänääniä kuunneltiin ja heti se ihana jumputus sieltä löytyi - aina yhtä ihanan kuuloista.
Hemoglobiini oli tosin tippunut aiempaakin alemmas, joten rautakuurillehan meikä passitettiin. Ehdinhän tuolla aiemmassa postauksessa jo vähän kyllä epäilläkin raudanpuutosta jatkuvan väsymyksen takia. 
Rakenneultra on kolmen viikon päästä ja seuraava neuvolakäynti sitten vasta marraskuun alussa, sieltä lähtien mittaillaankin sitten jo kohdunpohjan korkeutta.

Viimeaikoina on alkanut vaivaamaan myös uskomaton motivaatiokato töitä kohtaan. 
Vaikken edes tee töitä enää kuin osa-aikaisena 18h viikossa, on jokaiseen vuoroon meneminen uskomattoman vastenmielistä ja sen lyhyen työvuoron verran sitä vain tuijottaa kelloa ja odottaa seuraavaa taukoa. 
Osasyyksi uskoisin ihan vain stressin, koulujutuilla kun on aika tiukat deadlinet ja sitä tuleekin käytettyä suurin osa työajan ulkopuolisesta ajasta niiden kasaamiseen -  eiköhän kiirekin jossain vaiheessa kuitenkin hellitä. 

Toiveita ja ehdotuksia postausten suhteen otetaan muuten vastaan, so hit me!

Rv 16+3 plus lepojännitteen häiriöitä

Lokoisaa lauantaita ja terveisiä neuropsykologian sanastosekamelskan keskeltä!

Aloitin alkuviikosta siis psykologian perusopinnot etänä ja kauhukseni huomasin ensimmäisten tehtävien viimeisen palautuspäivän olevan tasan viikon päästä lauantaina, ei sillä että tulisi kiire... englanninkielinen kirjahan luo vain vähän jännitystä mutta homma hallussa!

Keskiviikkona pyörähti käyntiin myös 17. raskausviikko ja hurjaa kuinka paljon se tyyppi siellä alkaa nyt kasvaa! Puoliväli siis lähenee hurjaa vauhtia ja hankintojen osalta vaunuista voisi olla hyvä aloittaa. 
Niillehän on toki muutamia kriteerejä, eli ensimmäisenä tietty yhdistelmävaunut ja värihän saisi mielellään olla musta. Vaunujen täytyy olla tarpeeksi keveät liikutella - mutta pyörien täytyy silti olla riittävän jämerät suomen talviolosuhteita ajatellen. Myös säädettävä työntöaisa voisi olla kauniisti ajateltu tuota kaksimetristä puoliskoa ajatellen. Linkkejä ja ideoita saa heitellä! 

Toissapäivänä käytiin äitiyspolilla ultrassa ja pikkutyyppi on jo viitisentoista senttiä pitkä, tuntuu hurjalta katsoa vatsaa ja miettiä että siellä pyörii sen kokoinen ihmetyyppi, ihana ♥.
Siellä oli kaikki oikein hyvin ja yllätyksenä ruudulle ilmestyi 4D-ultrakuvaakin ja voi sitä meikän ja puoliskon ihastelun määrää! Siellä se köllötteli käsi niskan takana ja otti rennosti...

Loppuun vielä masukuvaa keskiviikkoaamulta ja nyt painan nenän takaisin ihmeelliseen psykologian kirjaan. Palataan langoille ensi viikon puolella!

Vapaapäivä ja väsy

Meikä toivoi kovasti väsymyksen antautuvan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen sille kuuluisalle raskaushehkulle ja energiselle toiselle kolmannekselle - mutta näin ei kuitenkaan käynyt.
Vessan laatoitusproggis on jäänyt vähemmälle, mutta väsymys tuntuu nostavan raskasta päätään jo muutaman hereilläolotunnin jälkeen, neuvolasta kannattaisi varmaan kysyä josko sitä tarvitsisi jotain rautavalmistetta.

Töitähän en enää tee kuin osa-aikaisen tunneilla 18h/vko - ja kaunis ajatus olisikin käyttää vapaapäivät toisen asunnon siivoamiseen ja järjestelyyn. 
Tilanne siis on tällä hetkellä se, että asutamme miehekkeen yksiötä ja meikän kaksio lojuu vain sotkuisena odottelemassa kuun taitteessa tapahtuvaa puoliskon siirtymistä sinne, mitenniin en muka viihdy yksin....? :D

Nyt menossa siis rv 14+6 ja kyllä, aika kulkee aivan eri sfääreissä kuin se kello ja kalenteri jonka ennen olen tuntenut. Kohta täytyy lähteä pakkaamaan sairaalakassi.

Rv 14+0 ja kuulumisia

Aika kuluu kyllä niin nopeasti, ettei voi kuin huokaista syvään ja yrittää ymmärtää.

Plussasin eräänä maanantaiaamuna jolloin viikkoja oli 6+4, eikä mitään tietoa jatkosta. Tuosta on kulunut lähes kaksi kuukautta, enkä voi käsittää mihin se aika on kadonnut.

Alkuhöpötyksistä eteenpäin, nimittäin viikonloppuna perinteisistä suomalaisista sääoloista piittaamatta, painelimme ystäväni kanssa satamaan nauttimaan yötivolista. Naama oli märkä ja sormia paleli, mutta ilotulitus toi ihastuneen katseen kasvoille ja kieputtavat laitteet saivat aikaan hysteeristä naurua - hyvän mielen elämyksistä olen aina valmis maksamaan.

Eilen oli myös eräänlaisia hyvä mielen elämyksiä, nimittäin aivan liian kauas töiden perässä muuttanut ystäväni matkasi vaatimattomat kolmisensataa kilometriä tänne etelään, ja niiden parin ihanan tunnin muistoilla jaksaa taas jotenkuten sinnitellä seuraavaan tapaamiseen. Hyvät ystävät ovat korvaamattomia.

Masukuvia tulen heittelemään tänne vielä tämän viikon aikana, kunhan malttaisin pysähtyä sen verran että saisin taas kameran käteeni ja jotain aikaiseksi. 

Nyt meikä painelee hakemaan lisää aamukahvia ennenkuin pakenen ulos aurinkoon! 

Matkalla kahdesta kolmeen

Tekstin aloittaminen ei ole koskaan tainnut tuntua näin vaikealta. 
Olen pyörinyt blogiympyröissä useasti aiemminkin aiheinani muunmuassa tyyli, ihmissuhteet ja ihan vain elämä.
Elämä, joka harvemmin kulkee ennalta ajateltuun suuntaan, muutokset kun tulevat joskus mitään kyselemättä, ja suunnitelmat muuttavat muotoaan omaehtoisesti. 

Katselen ulos ikkunasta, ristin jalkojani ja kuuntelen televisiossa pyörivää lauantai-aamun lastenohjelmaa, huomaan kahvini olevan jo kylmää.

Vuosi sitten minusta piti tulla merkonomi, kilpanyrkkeilijä, ja kaikkien aikojen avovaimo. 
Liiketalouden opinnot kyllästyttivät minut muutamassa kuukaudessa ja saivat loppunsa, pitkä sairasteluputki toi mukanaan ensin lyhyemmän ja myöhemmin lopullisen tauon nyrkkeilyyn, ja avovaimoilu loppui, kun pienet neliöt alkoivat olla liian ahtaat ja oli pakko päästä liikkeelle.

Tänä päivänä odotan onnellisena esikoistani saman miehen kanssa, jonka luota aikanaan hetkeksi lähdin ja avovaimoilu on saamassa uuden alun suuremmissa neliöissä, aloitan kauan toivomani psykologian etäopinnot alle kahden viikon kuluttua, sekä autan omia vanhempiani lapsuudenkotini muuttokuormien kanssa. 

Tämä blogi tulee käsittelemään elämää monissa muodoissaan, arjen pieniä hetkiä iloista suruihin - ja tietysti alkuvuoden tulevaa pientä ihmettä. 
Kirjoittaminen on lähinnä ajatusten virtaa ja muistojen luomista myöhempää varten, joten pilkut eivät aina ole kohdillaan eikä tekstin ryhmittely oikein - mutta sisällöstä haluan tehdä merkittävää.

Elämä muutoksineen yllättää, opettaa, kasvattaa, ja luo kiitollisuutta - arvostetaan sitä kaikkea.